Tillbaka
1854 Charles Dickens kirjoitti kirjan ”Hard Times” (Kovat ajat). Ilmeisesti kirjaa ei koskaan käännetty suomeksi. Nyt olisi ehkä korkea aika. Minä oletan nimittäin että tulevaisuudesta tulee aika ilkeä.
Ostin jo kriisin alkuvaiheessa Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin ”This Time Is Different” (Tämä kerta on toisenlainen). Kirjan otsikko oli täyttää ironiaa. Itsevarmat taloustieteilijät, ja heidän perässään pahaa aavistamattomat poliitikot, uskoivat jo taltuttaneensa talouden syklit.
Viime viikolla Reinhart ja Rogoff julkaisivat artikkelin American Economic Review'ssä. Otsikko suomennettuna oli Finanssiromahduksesta velkakriisiin. Se oli aika korutonta luettavaa.
Viimeisen kahdensadan vuoden aikana maailma on nähnyt lukuisia finanssiromahduksia ja velkakriisejä, mutta me olemme aina taipuvaisia ajattelemaan, että juuri nyt talous toimiikin toisella tavalla. Varsinkin politiikan piirissä touhuaville näin on miellyttävää ajatella koska silloin meidän eteen ei tule liian vaikeita valintoja.
Niitä nyt tulee. Ja monesta syystä
Valtioiden tai/ja keskuspankkien väliintulo finanssikriiseissä lykkää parhaimmassa tapauksessa romahduksen eteenpäin. Samalla se kuitenkin johtaa vaikeuksien muuntumiseen. Väliintulo ensinäkin säilyttää pörssiarvoja liian korkealla tasolla, johon ne ovat talouskehityksen spekulatiivisessa vaiheessa kivunneet. Tämä johtaa seuraavassa vaiheessa tulonjaon kiristymiseen, koska liian korkeille pääoma-arvoille pitää kuitenkin saada ”normaali” tuotto. Se on sitten joskus ristiriidassa normaalin palkan kanssa.
Toinen seuraus on, että kilpailu finanssialalla, joka muutenkin on piinkova, pakottaa jatkamaan peliä korkeilla panoksilla ja kun valtiovalta ja/tai keskuspankki on ilmoittanut aina maksavansa viulut veronmaksajien rahoilla, tämä vipuvarsitalouspolitiikkaa jatkuu. Ja jatkuu kunnes romahdus tulee.
Me olemme nyt – maailman ja Euroopan mittakaavassa – tämän romahduksen kynnyksellä. Suomi ei välttämättä romahda. Meillä on muihin verrattuna asiat kohtalaisen hyvin vaikkakin nuorisotyöttömyys on erittäin huolestuttavalla tasolla eikä työttömyysluvut muutenkaan ole mitään herkkua, mutta meidät vetää tähän Moolokin kitaan kokonaiskuvio. Meidän valtionvelka saattaa kasvaa nopeasti heti kun ensimmäiset yksityiset velat kaatuvat yhteiskunnan päälle. Ja monen EU-maan velka on jo luisumassa hallitsemattomaksi.
Olen vakaasti sitä mieltä että EU:n kriisituet ovat revittyä tai poltettua rahaa, joka vaan lievittää hetkellistä pahaa mutta ei muuta tilannetta.
Yksi hyvä puoli tässä kuitenkin on: nyt meidän olisi pakko määritellä minkälaisten arvojen puolesta me – itse asiassa – haluamme toimia.
KaupunkiSanomien palsta
31.08.2011
Olen talouspessimisti, mutte olen pessimismissäni aika vankalla pohjalla.
Kovat ajat...
1854 Charles Dickens kirjoitti kirjan ”Hard Times” (Kovat ajat). Ilmeisesti kirjaa ei koskaan käännetty suomeksi. Nyt olisi ehkä korkea aika. Minä oletan nimittäin että tulevaisuudesta tulee aika ilkeä.
Ostin jo kriisin alkuvaiheessa Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin ”This Time Is Different” (Tämä kerta on toisenlainen). Kirjan otsikko oli täyttää ironiaa. Itsevarmat taloustieteilijät, ja heidän perässään pahaa aavistamattomat poliitikot, uskoivat jo taltuttaneensa talouden syklit.
Viime viikolla Reinhart ja Rogoff julkaisivat artikkelin American Economic Review'ssä. Otsikko suomennettuna oli Finanssiromahduksesta velkakriisiin. Se oli aika korutonta luettavaa.
Viimeisen kahdensadan vuoden aikana maailma on nähnyt lukuisia finanssiromahduksia ja velkakriisejä, mutta me olemme aina taipuvaisia ajattelemaan, että juuri nyt talous toimiikin toisella tavalla. Varsinkin politiikan piirissä touhuaville näin on miellyttävää ajatella koska silloin meidän eteen ei tule liian vaikeita valintoja.
Niitä nyt tulee. Ja monesta syystä
Valtioiden tai/ja keskuspankkien väliintulo finanssikriiseissä lykkää parhaimmassa tapauksessa romahduksen eteenpäin. Samalla se kuitenkin johtaa vaikeuksien muuntumiseen. Väliintulo ensinäkin säilyttää pörssiarvoja liian korkealla tasolla, johon ne ovat talouskehityksen spekulatiivisessa vaiheessa kivunneet. Tämä johtaa seuraavassa vaiheessa tulonjaon kiristymiseen, koska liian korkeille pääoma-arvoille pitää kuitenkin saada ”normaali” tuotto. Se on sitten joskus ristiriidassa normaalin palkan kanssa.
Toinen seuraus on, että kilpailu finanssialalla, joka muutenkin on piinkova, pakottaa jatkamaan peliä korkeilla panoksilla ja kun valtiovalta ja/tai keskuspankki on ilmoittanut aina maksavansa viulut veronmaksajien rahoilla, tämä vipuvarsitalouspolitiikkaa jatkuu. Ja jatkuu kunnes romahdus tulee.
Me olemme nyt – maailman ja Euroopan mittakaavassa – tämän romahduksen kynnyksellä. Suomi ei välttämättä romahda. Meillä on muihin verrattuna asiat kohtalaisen hyvin vaikkakin nuorisotyöttömyys on erittäin huolestuttavalla tasolla eikä työttömyysluvut muutenkaan ole mitään herkkua, mutta meidät vetää tähän Moolokin kitaan kokonaiskuvio. Meidän valtionvelka saattaa kasvaa nopeasti heti kun ensimmäiset yksityiset velat kaatuvat yhteiskunnan päälle. Ja monen EU-maan velka on jo luisumassa hallitsemattomaksi.
Olen vakaasti sitä mieltä että EU:n kriisituet ovat revittyä tai poltettua rahaa, joka vaan lievittää hetkellistä pahaa mutta ei muuta tilannetta.
Yksi hyvä puoli tässä kuitenkin on: nyt meidän olisi pakko määritellä minkälaisten arvojen puolesta me – itse asiassa – haluamme toimia.
Nils Torvalds
RKP:n valtuustoryhmän pj
RKP:n valtuustoryhmän pj