Tillbaka
20100329 Ykköspalsta v2
Joskus ottaa niin sanotusti pannuun – ihan reilusti.
Me muistamme kaikki – tai sitten olemme lukeneet – miten poliittinen ja taloudellinen eliitti kyyristeli Kekkosen aikaan. Kyyristelystä syytettiin ennen kaikkea vasemmistoälykköjä. Minä väitän nyt tässä – ihan alkajaisiksi – että tämän päivän kyyristely on yhtä paha.
Minulla on ollut ilo ja kunnia osallistua SITRAn järjestämiin Suomen elinvoiman lähteet-seminaareihin. Niissä on ollut paljon mielenkiintoista ja hyvää, mutta myöskin paljon huolestuttavaa.
Keskustelut on käyty Chatham talon-säännöillä, mikä siis tarkoittaa, ettei ketään saa lainata ilman hänen lupaansa. Tämä ei ollut seminaarien eikä tämän kirjoituksenkaan ongelma. Ongelmiksi maailmassa nousevat ne asiat joista ei puhuttu ollenkaan tai pelkästään pinnallisesti.
Viime mainittuun asiaryhmään kuuluu sana innovaatio. Jo varhaisella 90-luvulla kuuntelin konsulttia joka jostain – luultavasti amerikkalaisesta – konsulttioppaasta oli napannut tämän hienon sanan ja nimen Joseph Schumpeter. Sen jälkeen Schumpeteristä ja innovaatiosta tuli jokaisen konsultin leipäpuu. Schumpeterin dramaattinen sanapari ”luova hävitys” toimi jonkinlaisena ihmehuntuna, joka käytettiin peittelemään jokaista alasajoa. Supistettiin ja selitettiin, että tässä nyt ei itse asiassa hävitetä mitään vaan luodaan päinvastoin uutta.
Ihmeellinen taikatemppu. Tehdas häviää, mutta meille uskotellaan että syntyykin jotain meille tyhmille näkymätöntä uutta.
Kyyristelyyn kuuluu sitten se että kaikki kuorossa todistaa, että juu, kyllä siinä syntyi.
Eipähän vain syntynyt.
Innovaatio on paljon vaikeampi asia kuin konsultit ja yritysjohtajat yleensä ymmärtävät. Harvard Business Review’n viime vuoden viimeisessä numerossa oli laaja artikkelikokonaisuus aiheesta. Erittäin mielenkiintoista lukemista. Siinä todettiin alkuun, että yritysjohtajat harvemmin ymmärtävät mitään innovaatiosta tai innovatiivisista ihmisistä. Heidän tehtävänsä on kuitenkin luoda edellytyksiä luovuudelle ja innovaatioille. Silloin olisi hyvä jos ymmärtää mistä innovaatiot pulppuavat.
Innovaatio edellyttää ennen kaikkea kahta ominaisuutta. Ensinnäkin kriittistä ajattelua eli kykyä ja halua kyseenalaistaa. Juuri tässä suhteessa kaikki talvisota-vertaukset välttämättömästä yksituumaisuudesta olivat lähinnä kiusallisia. Kyseenalaistaminen edellyttää mielipiteiden moninaisuutta ja ristiriitaisuutta, ei henkistä hanhenmarssia. Mutta tällaista henkistä sietokykyä SITRAn seminaarissa ei osoitettu ja se huolestuttaa.
Toiseksi innovatiivisuus edellyttää assosiaatiokykyä – siis kykyä ajatella tietokenttien poikki. Nyt meillä on taipumuksena kutsua samanmieliset todistamaan miten ajatella oikein. Siitä syystä katsoin aiheelliseksi huomauttaa lopussa, että tunnelma oli kuin herätyskokouksessa.
Körttipuku vain jäi puuttumaan. Sen edellyttämä vaatimattomuus ei kuulu tämän päivän hyveisiin. (Ja tästä tuli ainsaittu huomautus. Körttiläisyyttä ei pidä sekoittaa herätyskokoukseen.)
Ja vielä yksi asia. On tietenkin helppoa syyllistää 3000 lakkoilevaa ahtaajaa ja vielä helpompaa naurahtaa heidän ontuville selityksilleen. Mutta he ovat kuitenkin isänmaallisia suomalaisia, jotka yrittivät löytää ratkaisua työurien pidentämisen ongelmaan.
Huomattavasti pahempi uhka kuin ahtaajat on Kiina, joka diktatorisella komennollaan kilpailee maailmanmarkkinoilla 40 prosenttia aliarvostellulla valuutalla. Suomessakin on perusteilla yrityksiä, joiden pääoma tulee Pekingistä. Yritysten tehtävä on pääomittaa valikoituja suomalaisia yrityksiä ja viedä ne sitten Kiinaan. Siitä työurat eivät pitene.
Tästä uhasta kukaan ei ääneen puhunut SITRAn seminaarissa.
Miksi?
Siksi että kyyristely Kiinan suhteen on suurta muotia. Vellihousuja siis kaikki tyynni. Eivätkä kovin isänmaallisia.
Uuskyyristely - ykköspalsta 5
29.05.2010
Tänä päivänä ei voi esiintya mainitsematta innovaatio-sana. Mutta keskustelu osoittaa ettei juuri kukaan tiedä mitä innovaatio on.
Sietämätöntä kyyristelyä
20100329 Ykköspalsta v2
Joskus ottaa niin sanotusti pannuun – ihan reilusti.
Me muistamme kaikki – tai sitten olemme lukeneet – miten poliittinen ja taloudellinen eliitti kyyristeli Kekkosen aikaan. Kyyristelystä syytettiin ennen kaikkea vasemmistoälykköjä. Minä väitän nyt tässä – ihan alkajaisiksi – että tämän päivän kyyristely on yhtä paha.
Minulla on ollut ilo ja kunnia osallistua SITRAn järjestämiin Suomen elinvoiman lähteet-seminaareihin. Niissä on ollut paljon mielenkiintoista ja hyvää, mutta myöskin paljon huolestuttavaa.
Keskustelut on käyty Chatham talon-säännöillä, mikä siis tarkoittaa, ettei ketään saa lainata ilman hänen lupaansa. Tämä ei ollut seminaarien eikä tämän kirjoituksenkaan ongelma. Ongelmiksi maailmassa nousevat ne asiat joista ei puhuttu ollenkaan tai pelkästään pinnallisesti.
Viime mainittuun asiaryhmään kuuluu sana innovaatio. Jo varhaisella 90-luvulla kuuntelin konsulttia joka jostain – luultavasti amerikkalaisesta – konsulttioppaasta oli napannut tämän hienon sanan ja nimen Joseph Schumpeter. Sen jälkeen Schumpeteristä ja innovaatiosta tuli jokaisen konsultin leipäpuu. Schumpeterin dramaattinen sanapari ”luova hävitys” toimi jonkinlaisena ihmehuntuna, joka käytettiin peittelemään jokaista alasajoa. Supistettiin ja selitettiin, että tässä nyt ei itse asiassa hävitetä mitään vaan luodaan päinvastoin uutta.
Ihmeellinen taikatemppu. Tehdas häviää, mutta meille uskotellaan että syntyykin jotain meille tyhmille näkymätöntä uutta.
Kyyristelyyn kuuluu sitten se että kaikki kuorossa todistaa, että juu, kyllä siinä syntyi.
Eipähän vain syntynyt.
Innovaatio on paljon vaikeampi asia kuin konsultit ja yritysjohtajat yleensä ymmärtävät. Harvard Business Review’n viime vuoden viimeisessä numerossa oli laaja artikkelikokonaisuus aiheesta. Erittäin mielenkiintoista lukemista. Siinä todettiin alkuun, että yritysjohtajat harvemmin ymmärtävät mitään innovaatiosta tai innovatiivisista ihmisistä. Heidän tehtävänsä on kuitenkin luoda edellytyksiä luovuudelle ja innovaatioille. Silloin olisi hyvä jos ymmärtää mistä innovaatiot pulppuavat.
Innovaatio edellyttää ennen kaikkea kahta ominaisuutta. Ensinnäkin kriittistä ajattelua eli kykyä ja halua kyseenalaistaa. Juuri tässä suhteessa kaikki talvisota-vertaukset välttämättömästä yksituumaisuudesta olivat lähinnä kiusallisia. Kyseenalaistaminen edellyttää mielipiteiden moninaisuutta ja ristiriitaisuutta, ei henkistä hanhenmarssia. Mutta tällaista henkistä sietokykyä SITRAn seminaarissa ei osoitettu ja se huolestuttaa.
Toiseksi innovatiivisuus edellyttää assosiaatiokykyä – siis kykyä ajatella tietokenttien poikki. Nyt meillä on taipumuksena kutsua samanmieliset todistamaan miten ajatella oikein. Siitä syystä katsoin aiheelliseksi huomauttaa lopussa, että tunnelma oli kuin herätyskokouksessa.
Körttipuku vain jäi puuttumaan. Sen edellyttämä vaatimattomuus ei kuulu tämän päivän hyveisiin. (Ja tästä tuli ainsaittu huomautus. Körttiläisyyttä ei pidä sekoittaa herätyskokoukseen.)
Ja vielä yksi asia. On tietenkin helppoa syyllistää 3000 lakkoilevaa ahtaajaa ja vielä helpompaa naurahtaa heidän ontuville selityksilleen. Mutta he ovat kuitenkin isänmaallisia suomalaisia, jotka yrittivät löytää ratkaisua työurien pidentämisen ongelmaan.
Huomattavasti pahempi uhka kuin ahtaajat on Kiina, joka diktatorisella komennollaan kilpailee maailmanmarkkinoilla 40 prosenttia aliarvostellulla valuutalla. Suomessakin on perusteilla yrityksiä, joiden pääoma tulee Pekingistä. Yritysten tehtävä on pääomittaa valikoituja suomalaisia yrityksiä ja viedä ne sitten Kiinaan. Siitä työurat eivät pitene.
Tästä uhasta kukaan ei ääneen puhunut SITRAn seminaarissa.
Miksi?
Siksi että kyyristely Kiinan suhteen on suurta muotia. Vellihousuja siis kaikki tyynni. Eivätkä kovin isänmaallisia.