TillbakaNeljäs myllytys:
Tavatessaan Patriarkan lammen rannalla Massolitin puheenjohtajan Mihail Aleksandrovitš Berliozin ja komsomolilaisen runoilijan Ivan Nikolajevitš Bezdomin ei Saatana ollut ensimmäistä kertaa vierailulla Moskovassa. Jos unkarilaissyntyiseen taloushistorioitsijaan Karl Polanyiin on uskomista, Saatana oli koko 1800-luvun ajan pyörittänyt myllyään Venäjän sekoittamiseksi. Ja yhtä varmasti kuin auringonkukkaöljyn liukastamilla kiskoilla liikkuva raitiovaunu katkaisi Berliozin kaulan, muut saatanallisen myllyn seuraukset olivat Venäjällä katkoneet kauloja aina Aleksanteri I:n murhasta lähtien.
Ehkä Aleksandr Blok olikin väärässä ”Kaksitoista”-runoelman viimeisessä lauseessa? Ensimmäisenä ei kulkenutkaan Jeesus Kristus, vaan Voland.
Venäjän modernisaation pitkä ja mutkikas historia kulkee muutamien portaalihahmojen kautta. Volandin jäljessä vallankumouksen kulkueessa marssivat Otto von Bismarck, Per Albin Hansson ja Deng Xiaoping. Viimeisenä kiiruhtaa, matruusi Vankan hahmossa, Vladimir Putin.
Bismarck ja
Saksan malli
Modernisaation voidaan sanoa alkaneen kansainvälisen kaupan laajentumisella, tuotannon teollistumisella, hallinnon tehostumisella ja poliittisen järjestelmän vastahakoisella ja pakon sanelemalla avautumisella valistusajan yleisille ihmisoikeusperiaatteille. Tämä kehitys lähti – karkeasti ottaen – liikkeelle 1600-luvun toisella puoliskolla ja osoitti melkein välittömästi ylivoimansa. Englannin ja Hollannin vanavedessä muutkin valtiot yrittivät tavalla tai toisella päästä ratsastamaan tällä uudella aallolla.
Saksalle se onnistui parhaiten. Euroopan hullun vuoden jälkeisinä vuosikymmeninä Saksan kasvuydin (rautatie-terästeollisuus-konerakennus) kehittyi erittäin voimakkaasti. Samaan aikaan piensaksalainen yhdistyminen Preussin johdolla synnytti Bismarckin führerismillä Saksan valtakunnan. Yhdistyminen jätti kuitenkin rakenteellisia jännitteitä, jotka purkautuivat vasta 1930-luvulla Itävallan liittämisen myötä.
Liberaalit puhuivat 1800-luvun loppuvaiheessa sosiaalisesta kysymyksestä (joskus myös työläiskysymyksestä). Niillä alueilla missä tuotantosuhteet kävivät tämän myrskyisän kehityksen läpi, kasvoivat yhteiskunnalliset levottomuudet.
Karl Marxin vulgaaritaloustieteilijäksi kutsuma Wilhelm Roscher varoitti 1874, että yhteiskunnallisten levottomuuksien edellytyksinä ovat tuloerot rikkaiden ja köyhien välillä, korkea työnjaon aste ja alempien luokkien demokraattisiin instituutioihin kohdistuvat vaatimukset.
Per Albinin kanssa
kansainkotiin
Muut pyhän allianssin suurvallat, ennen kaikkea Itävalta-Unkari ja Venäjä, jäivät tässä gründerzeitissa jälkeen. Vähän ylihistoriallinen tulkinta ennusti näille imperiumeille vaikeuksia jo ennen ensimmäisen maailmansodan koettelemuksia. Sota ravisti kuitenkin perinpohjaisesti koko Eurooppaa ja synnytti uuden kasvumallin. Sen perusolettamus oli, että Venäjän kaltaiset levottomuudet olivat estettävissä yhteiskunnallisilla uudistuksilla (melkein kaikki johtavat eurooppalaiset poliitikot olivat vakuuttuneita, että bolševikkivalta on ainoastaan tilapäinen häiriö). Olosuhteista riippuen demokraattiset uudistajat valitsivat tässä vaiheessa joko vasemmistoliberaalisen (Tanska) tai sosialidemokraattisen tien (Ruotsi).
Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen demokratia nousi kansainvälisen politiikan keskeisimmäksi käsitteeksi. Samalla Ruotsissa pitkään hallinneet sosialidemokraatit osoittivat, että Per Albin Hanssonin johdolla luotu kansankoti (folkhemmet) oli myös taloudellisessa mielessä kilpailukykyinen malli.
Länsi-Euroopan käänne pois hyvinvointiyhteiskunnan mallista tapahtui monen tekijän yhteisvaikutuksesta 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa.
• Yhdysvallat ei ollut missään vaiheessa siirtynyt hyvinvointiyhteiskuntamalliin. New Deal’in kaltaiset epäröivät askeleet siihen suuntaan purettiin asteittain 1980-luvulta lähtien.
• Bretton Woods -järjestelmä romahtaa ja WTO rakennetaan laissez-fair -periaatteiden pohjalle.
• Neuvostoliittoa ympäröivä pakkososialistinen turvallisuusvyöhyke purkautuu.
• Neuvostoliitto hajoaa.
• Kiina suuntautuu Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn jälkeen Deng Xiapingin johdolla neljään modernisaatioon, jossa puolueen ja valtion diktatuurivalvonta on kehityksen keskeisin edellytys.
Venäjän pitkä
tie jälkeenjääneisyydestä…
Uusliberalistinen käänne lännessä muuttaa Venäjän historiallista kehityskulkua.
Valistus oli alun alkaen saapunut Venäjälle Katariina Suuren ja Aleksandr Radiševin hahmoissa. Katariina koketeerasi ja kirjoi(tu)tti Voltairen innoittamana radikaalin peruslakihahmotelman, jota ei kuitenkaan saanut julkaista. Radišev kuvasi kirjassa ”Matka Pietarista Moskovaan” maaorjia yleisinhimillisillä ominaisuuksilla varustettuina ihmisinä ja tuomittiin mielipuoliksi.
Katariinan pojanpoika Aleksanteri I yritti isänsä murhan jälkeen elvyttää uudistussuunnitelmia. Mutta hänen uskottavinta neuvonantajaansa ja demokraattia Mihail Speranskia syytettiin vehkeilystä Ranskan kanssa ja lähetettiin maanpakoon.
Suuren itämaisen sodan taistelut Krimillä ja Suomenlahdella osoittivat, että Venäjä ei ollut pystynyt tuottamaan nykyaikaisia tuotteita ja että hallinto – armeija mukaan lukien – oli sietämättömän huonossa kunnossa. Vuosisadan päättäväisimmät uudistusyritykset toteutettiin Aleksanteri II:n hallintokauden alussa. Hyvän alun jälkeen ne tyrehtyivät joko yläluokan vastarintaan tai tehtävän valtaviin mittasuhteisiin. Kriisin kärjistyminen edesauttoi vallankumouksellisten utopioiden syntyä.
Sodat ja vallankumous eivät ratkaisseet näitäkään ongelmia. Mutta lännessä jäi eloon 1930-luvun suuren laman ja toisen maailmansodan tuloksen synnyttämä uskomus suunnitelmatalouden ylivertaisuudesta – jopa CIA:n piirissä. Tietokoneen mullistama talouskehitys murensi kuitenkin 1960-luvulta lähtien Neuvostoliiton sisäisiä ja kansainvälisiä vaihtosuhteita.
Neuvostoliiton sortumisen jälkeinen yltiöliberalistinen kausi väkivaltaisine yksityistämisineen tappoi kuitenkin uskon demokratian merkitykseen. Pitkään kaivattu demokratia ei synnyttänyt muuta kuin oligarkkeja, kaaosta ja pettymyksiä.
Venäjä oli palanut Pjotr Jakovlevitš Čaadajevin alakuloiseen pessimismiin, jonka perusolettamus oli, ettei demokratia toteudu.
Kimerikkalainen
tuotantomuoto
Demokratia yhteiskunnallisen ja tuotannollisen kehityksen johtavana mallina joutui siis 2000-luvulle tultaessa erittäin epäilyksenalaiseksi. Globalisaation uusi muoto oletti, että vanhat markkinatalousmaat hyötyvät sijoituksistaan finanssiteollisuuden operaatioiden kautta. Globalisaatio antoi siten erityisaseman New Yorkin ja Lontoon finanssikeskuksille. Finanssikriisi osoittaa kuitenkin, että tämä tapa tasapainottaa maailmantalouden kehitystä ei toiminut. Siitä syystä pinnan alla kytee jo seuraava suuri kauppasota.
Miten Venäjä tässä pärjää? Kansainvälisten suuryritysten liitto Kiinan diktatuurin kanssa vaarantaa pidemmällä aikavälillä sekä viime vuosisadan demokraattisia saavutuksia että mahdollisesti myös maailmanrauhaa. Reaalitalouden siirtyminen Kiinaan synnyttää lännessä ns. hollantilaisen taudin erikoisen muodon, jossa vanhat demokratiat yrittävät tulla toimeen uusliberalistisella harhalla: palvelu- ja tietotuotannon synnyttämillä pääomavirroilla. Seurauksena on työttömyyden – ja varsinkin nuorisotyöttömyyden – voimakas kasvu. Tässä mielessä historia palaa 1800-luvun sosiaalisen kysymyksen johtopäätöksiin.
Lännessä on mustasukkaisesti seurattu Venäjän epädemokraattista, mutta öljy- ja kaasutuloilla hyvin pohjustettua kehitystä. Rivien välistä on helposti luettavissa vanhojen markkinatalousmaiden toivoneen finanssikriisin pakottavan Venäjän muuttamaan suuntaansa. OECD:n arviot kuitenkin osoittavat, että Venäjän raaka-ainetulot kasvavat kohtalaisen vakaasti Kiinan talouden kasvun myötä. Vinoutunut demografia ei häiritse tätä kehitystä samalla tavalla kuin vanhoja länsimaita.
Diktatuurit viihtyvät uusliberalismin luomassa kasvualustassa eikä mikään näytä muuttavan kehityksen suuntaa – paitsi paluu demokratiaan keskeisenä taloudellisen toiminnan arvona.
Nils Torvalds
Venäjä globalisaation kyydissä
23.05.2010
Miten Venäjä pärjää globalisatiossa. Toiveet järjestelmän romahtamisesta olivat korkealla, mutta ne perustuivatkin enemmän toiveajatteluun kuin tosiseikkoihin.
Neljäs myllytys:
Venäjä
globalisaation
kyydissä
Tavatessaan Patriarkan lammen rannalla Massolitin puheenjohtajan Mihail Aleksandrovitš Berliozin ja komsomolilaisen runoilijan Ivan Nikolajevitš Bezdomin ei Saatana ollut ensimmäistä kertaa vierailulla Moskovassa. Jos unkarilaissyntyiseen taloushistorioitsijaan Karl Polanyiin on uskomista, Saatana oli koko 1800-luvun ajan pyörittänyt myllyään Venäjän sekoittamiseksi. Ja yhtä varmasti kuin auringonkukkaöljyn liukastamilla kiskoilla liikkuva raitiovaunu katkaisi Berliozin kaulan, muut saatanallisen myllyn seuraukset olivat Venäjällä katkoneet kauloja aina Aleksanteri I:n murhasta lähtien.Ehkä Aleksandr Blok olikin väärässä ”Kaksitoista”-runoelman viimeisessä lauseessa? Ensimmäisenä ei kulkenutkaan Jeesus Kristus, vaan Voland.
Venäjän modernisaation pitkä ja mutkikas historia kulkee muutamien portaalihahmojen kautta. Volandin jäljessä vallankumouksen kulkueessa marssivat Otto von Bismarck, Per Albin Hansson ja Deng Xiaoping. Viimeisenä kiiruhtaa, matruusi Vankan hahmossa, Vladimir Putin.
Bismarck ja
Saksan malli
Modernisaation voidaan sanoa alkaneen kansainvälisen kaupan laajentumisella, tuotannon teollistumisella, hallinnon tehostumisella ja poliittisen järjestelmän vastahakoisella ja pakon sanelemalla avautumisella valistusajan yleisille ihmisoikeusperiaatteille. Tämä kehitys lähti – karkeasti ottaen – liikkeelle 1600-luvun toisella puoliskolla ja osoitti melkein välittömästi ylivoimansa. Englannin ja Hollannin vanavedessä muutkin valtiot yrittivät tavalla tai toisella päästä ratsastamaan tällä uudella aallolla.
Saksalle se onnistui parhaiten. Euroopan hullun vuoden jälkeisinä vuosikymmeninä Saksan kasvuydin (rautatie-terästeollisuus-konerakennus) kehittyi erittäin voimakkaasti. Samaan aikaan piensaksalainen yhdistyminen Preussin johdolla synnytti Bismarckin führerismillä Saksan valtakunnan. Yhdistyminen jätti kuitenkin rakenteellisia jännitteitä, jotka purkautuivat vasta 1930-luvulla Itävallan liittämisen myötä.
Liberaalit puhuivat 1800-luvun loppuvaiheessa sosiaalisesta kysymyksestä (joskus myös työläiskysymyksestä). Niillä alueilla missä tuotantosuhteet kävivät tämän myrskyisän kehityksen läpi, kasvoivat yhteiskunnalliset levottomuudet.
Karl Marxin vulgaaritaloustieteilijäksi kutsuma Wilhelm Roscher varoitti 1874, että yhteiskunnallisten levottomuuksien edellytyksinä ovat tuloerot rikkaiden ja köyhien välillä, korkea työnjaon aste ja alempien luokkien demokraattisiin instituutioihin kohdistuvat vaatimukset.
Per Albinin kanssa
kansainkotiin
Muut pyhän allianssin suurvallat, ennen kaikkea Itävalta-Unkari ja Venäjä, jäivät tässä gründerzeitissa jälkeen. Vähän ylihistoriallinen tulkinta ennusti näille imperiumeille vaikeuksia jo ennen ensimmäisen maailmansodan koettelemuksia. Sota ravisti kuitenkin perinpohjaisesti koko Eurooppaa ja synnytti uuden kasvumallin. Sen perusolettamus oli, että Venäjän kaltaiset levottomuudet olivat estettävissä yhteiskunnallisilla uudistuksilla (melkein kaikki johtavat eurooppalaiset poliitikot olivat vakuuttuneita, että bolševikkivalta on ainoastaan tilapäinen häiriö). Olosuhteista riippuen demokraattiset uudistajat valitsivat tässä vaiheessa joko vasemmistoliberaalisen (Tanska) tai sosialidemokraattisen tien (Ruotsi).
Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen demokratia nousi kansainvälisen politiikan keskeisimmäksi käsitteeksi. Samalla Ruotsissa pitkään hallinneet sosialidemokraatit osoittivat, että Per Albin Hanssonin johdolla luotu kansankoti (folkhemmet) oli myös taloudellisessa mielessä kilpailukykyinen malli.
Länsi-Euroopan käänne pois hyvinvointiyhteiskunnan mallista tapahtui monen tekijän yhteisvaikutuksesta 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa.
• Yhdysvallat ei ollut missään vaiheessa siirtynyt hyvinvointiyhteiskuntamalliin. New Deal’in kaltaiset epäröivät askeleet siihen suuntaan purettiin asteittain 1980-luvulta lähtien.
• Bretton Woods -järjestelmä romahtaa ja WTO rakennetaan laissez-fair -periaatteiden pohjalle.
• Neuvostoliittoa ympäröivä pakkososialistinen turvallisuusvyöhyke purkautuu.
• Neuvostoliitto hajoaa.
• Kiina suuntautuu Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn jälkeen Deng Xiapingin johdolla neljään modernisaatioon, jossa puolueen ja valtion diktatuurivalvonta on kehityksen keskeisin edellytys.
Venäjän pitkä
tie jälkeenjääneisyydestä…
Uusliberalistinen käänne lännessä muuttaa Venäjän historiallista kehityskulkua.
Valistus oli alun alkaen saapunut Venäjälle Katariina Suuren ja Aleksandr Radiševin hahmoissa. Katariina koketeerasi ja kirjoi(tu)tti Voltairen innoittamana radikaalin peruslakihahmotelman, jota ei kuitenkaan saanut julkaista. Radišev kuvasi kirjassa ”Matka Pietarista Moskovaan” maaorjia yleisinhimillisillä ominaisuuksilla varustettuina ihmisinä ja tuomittiin mielipuoliksi.
Katariinan pojanpoika Aleksanteri I yritti isänsä murhan jälkeen elvyttää uudistussuunnitelmia. Mutta hänen uskottavinta neuvonantajaansa ja demokraattia Mihail Speranskia syytettiin vehkeilystä Ranskan kanssa ja lähetettiin maanpakoon.
Suuren itämaisen sodan taistelut Krimillä ja Suomenlahdella osoittivat, että Venäjä ei ollut pystynyt tuottamaan nykyaikaisia tuotteita ja että hallinto – armeija mukaan lukien – oli sietämättömän huonossa kunnossa. Vuosisadan päättäväisimmät uudistusyritykset toteutettiin Aleksanteri II:n hallintokauden alussa. Hyvän alun jälkeen ne tyrehtyivät joko yläluokan vastarintaan tai tehtävän valtaviin mittasuhteisiin. Kriisin kärjistyminen edesauttoi vallankumouksellisten utopioiden syntyä.
Sodat ja vallankumous eivät ratkaisseet näitäkään ongelmia. Mutta lännessä jäi eloon 1930-luvun suuren laman ja toisen maailmansodan tuloksen synnyttämä uskomus suunnitelmatalouden ylivertaisuudesta – jopa CIA:n piirissä. Tietokoneen mullistama talouskehitys murensi kuitenkin 1960-luvulta lähtien Neuvostoliiton sisäisiä ja kansainvälisiä vaihtosuhteita.
Neuvostoliiton sortumisen jälkeinen yltiöliberalistinen kausi väkivaltaisine yksityistämisineen tappoi kuitenkin uskon demokratian merkitykseen. Pitkään kaivattu demokratia ei synnyttänyt muuta kuin oligarkkeja, kaaosta ja pettymyksiä.
Venäjä oli palanut Pjotr Jakovlevitš Čaadajevin alakuloiseen pessimismiin, jonka perusolettamus oli, ettei demokratia toteudu.
Kimerikkalainen
tuotantomuoto
Demokratia yhteiskunnallisen ja tuotannollisen kehityksen johtavana mallina joutui siis 2000-luvulle tultaessa erittäin epäilyksenalaiseksi. Globalisaation uusi muoto oletti, että vanhat markkinatalousmaat hyötyvät sijoituksistaan finanssiteollisuuden operaatioiden kautta. Globalisaatio antoi siten erityisaseman New Yorkin ja Lontoon finanssikeskuksille. Finanssikriisi osoittaa kuitenkin, että tämä tapa tasapainottaa maailmantalouden kehitystä ei toiminut. Siitä syystä pinnan alla kytee jo seuraava suuri kauppasota.
Miten Venäjä tässä pärjää? Kansainvälisten suuryritysten liitto Kiinan diktatuurin kanssa vaarantaa pidemmällä aikavälillä sekä viime vuosisadan demokraattisia saavutuksia että mahdollisesti myös maailmanrauhaa. Reaalitalouden siirtyminen Kiinaan synnyttää lännessä ns. hollantilaisen taudin erikoisen muodon, jossa vanhat demokratiat yrittävät tulla toimeen uusliberalistisella harhalla: palvelu- ja tietotuotannon synnyttämillä pääomavirroilla. Seurauksena on työttömyyden – ja varsinkin nuorisotyöttömyyden – voimakas kasvu. Tässä mielessä historia palaa 1800-luvun sosiaalisen kysymyksen johtopäätöksiin.
Lännessä on mustasukkaisesti seurattu Venäjän epädemokraattista, mutta öljy- ja kaasutuloilla hyvin pohjustettua kehitystä. Rivien välistä on helposti luettavissa vanhojen markkinatalousmaiden toivoneen finanssikriisin pakottavan Venäjän muuttamaan suuntaansa. OECD:n arviot kuitenkin osoittavat, että Venäjän raaka-ainetulot kasvavat kohtalaisen vakaasti Kiinan talouden kasvun myötä. Vinoutunut demografia ei häiritse tätä kehitystä samalla tavalla kuin vanhoja länsimaita.
Diktatuurit viihtyvät uusliberalismin luomassa kasvualustassa eikä mikään näytä muuttavan kehityksen suuntaa – paitsi paluu demokratiaan keskeisenä taloudellisen toiminnan arvona.
Nils Torvalds